Ulkosuomalaisissa blogeissa on ollut liikkeellä listauksia suomalaisista tavoista, jotka ovat herättäneet kummastusta Italiassa. Omasta puolestani voin jakaa useat omituisuudet, joita on tullut esiin ja niihin ajattelin tässä sekoitella muutamia muita suomalais-italialaisia omituisuuksia. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Lapsen ulkona nukuttaminen herättää ihmetystä ja kertoo ehkä jotain olennaista italialaisten ja suomalaisten suhtautumisesta lapsiin. Italialaiset lapset ulkoilevat isompinakin vain kuivalla ja mielellään aurinkoisella säällä, etteivät vaatteet likastu. Meilläpä onkin Suomesta hankitut kumisaappaat ja kurahaalarit ja varmaan on naapureilla kummastelemista, kun poika leikkii tällä varustuksella joskus takapihalla. Suomessa ystäväni kertoi, että sukulaiset olivat päivitelleet että mitenkäs vauvaa nukutetaan, kun heillä ei ollut parveketta asunnossa ja melkein oli suositeltu asunnon vaihtoa. Kaikki on niin suhteellista ja kulttuurisidonnaista!

 

Suolaisen ja makean yhdistäminen on myös yksi esiin tulleista seikoista, joka italialaisia kummastuttaa. Ananas pizzassa on jättänyt mieheeni syvän vaikutuksen, vaikka onkin yleensä kaikkiruokainen ja tottunut vähitellen lähes kaikkiin suomalaisiin kummajaisiin. Ruokapuolella näitä kummajaisia on tullut esiin enemmänkin, mutta puolin ja toisin niihin on jo totuttu.

Suomessa herättää välillä kummastusta mieheni tottumus syödä aina leipää liharuuan kanssa, leipä on kertakaikkiaan välttämätöntä ja joskus ravintolossa sitä on joutunut kyselemään. Mutta jos liha- tai kanaruuan lisäkkeenä on riisiä, ei mieheni syökään leipää, sillä riisi kuuluu hänen tottumustensa mukaan eturuokiin, kuten pasta ja keitot, joiden kanssa taas ei koskaan syödä leipää. Suomessa leipää tarjotaan erityisen helposti juuri keittojen kanssa. Mikä leipäsotku!

 

Koska olen vuosien kuluessa niin sulautunut italialaiseen elämänmenoon, tuli mieleeni myös joitakin suomalaisia tapoja, jotka itseäni ovat alkaneet kummastuttaa. Suomessa ei esimerkiksi koskaan voi varmasti tietää, koska on missäkin perheessä ruoka-aika ja ravintoloissakin saa ruokaa koska vaan. Siskoni kertoi tässä olleensa juuri teatterissa ja näytös alkoi klo 13 ja kesti neljään. Vain Suomessa voi teatteriesitys alkaa niin hulluun aikaan, miten ihmeessä voi mennä teatteriin lounasaikaan!

Olen sopeutunut italialaiseen selkeään päivärytmiin, karkeasti ottaen klo 13 on lounasaika ja klo 20 syödään illallista. Tietenkin ajoissa on vaihteluita, tarhalapset syövät jo puolen päivän aikaan ja meillä saattaa viikonlopun lounas venähtää melkein kahteen. Mutta jos kutsutaan kylään illalla kahdeksan jälkeen, on kyseessä takuuvarmasti illallinen ja turha mennä koputtelemaan ravintolan ovelle viiden aikaan iltapäivällä ruuan toivossa.

 

Suomalais-italialaisista kummajaisista tuli tällä kertaa vielä mieleeni tapaus, jota mieheni kertoo täällä suurena ihmeenä ja urbaanina legendana. Hän oli kerran pyöräilemässä vanhempieni asunnon lähellä, tavallisessa suomalaisessa lähiössä, jossa metsäpläntti alkaa aivan asuintalojen kulmalta. Pyörätien vierestä hän oli sitten italialaisella supersienivaistolla hoksannut muutamia herkkutatteja, joita kukaan ei ollut poiminut! Suuret sienet aivan nenän edessä jätetty maahan vanhenemaan! Täällä sienipaikat ovat suuria salaisuuksia ja sieniä rynnätään etsimään kissojen ja koirien kanssa.

 

Ei nyt aivan suoraan liity aiheeseen, mutta löysin kesällä Suomessa ottamieni kuvien joukosta tämän. Maistettiin ja voin todeta että joskus kulttuurien omituisuuksien sekoittelu voi tuottaa onnistuneita lopputuloksia. Täysjyväpohjapizza kanttarelli-savuporo-punasipulitäytteellä, ei hassumpaa.