Pari vuotta sitten sain Suomesta raparperin juurakon. Se oli kaivettu esiin roudan alta ja lumen keskeltä huhtikuussa ja se matkusti muoviämpärissä Euroopoan halki Suomesta Italiaan, jossa se istutettiin jo keväiseen ilmastoon ja maaperään. Matkalla se oli alkanut jo työntää pieniä raparperinalkuja valoa kohti. Maassa se lähti pikkuhiljaa kasvamaan, vaikkei mitään komeaa raparperisatoa saatukaan. Olin valmistautunut siihen, että juurtuminen uuteen maahan kestää muutaman vuoden. Olenhan itsekin siirtynyt tänne vähitellen eikä uuteen maahan juurtuminen tapahdu ihmisilläkään hetkessä!<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Viime vuonna raparperi lähti taas keväällä kasvamaan ja ihan mukavia varsia se kasvatti, hentoja eikä kovin pitkiä, mutta parit raparperipiirakat niistä saatiin. Tänä vuonna ihme tapahtui talven jälkeen taas, tyhjästä maasta alkoi kuin alkoikin työntyä esiin pieniä sinnikkkäitä raparperivauvoja. Kuukausi sitten raparperini näytti rehevältä ja toiveet piirakasta kasvoivat. Nyt kuitenkin toiveen ovat hiipuneet ja raparperi näyttää enemmän kuolleelta kuin elävältä.

 

 

Ehkä en ole huolehtinut siitä tarpeeksi, muutaman kerran olen lannoittanut. Vettä on tullut taivaalta kevään mittaan kohtalaisesti, kuumuuskaan ei ole vielä pahemmin vaivannut. Missä siis vika? Eikö raparperini sittenkään ole sopeutunut uuteen maaperään?

 

Itse tunnen juurtuneeni hyvin Italiaan, olen kasvattanut itselleni uudet juuret tänne saviseen maahan kumpujen keskelle. Toiset vahvat juuret ovat Suomessa, ja alkujuurille on aina hyvä palata silloin tällöin.

 

En aio luovuttaa vielä raparperin suhteen, ehkä koitan istuttaa uuden juurakon. Jotain hyvää pikku puutarhamme sentään tuottaa, vadelmasato näyttää tänä vuonna olevan suurempi kuin koskaan. Kuinka ihanan makeita ovat omat vatut suoraan pensaasta!