Kiire, ainainen kiire vie päiviä ja viikkoja eteenpäin, kasvatan kuntoa juoksemalla paikasta toiseen. Aamulla on kiire töihin, sillä mieluummin nukun niin pitkään kuin mahdollista ja ylikin, vaikka sitten onkin kiire. Puolijuoksua rattaiden kanssa autolle, lapsi autoon, rattaat kasaan ja peräluukkuun. Kiire bussille, bussilta taas puolijuoksua töihin. Töistä kiireellä bussiin, sillä haluan päästä mahdollisimman pian lapsukaiseni luo. Kun joskus harvoin on omaa iltamenoa, tietyssä vaiheessa alan käydä levottomaksi ja kiireellä taas kotiin, vain todetakseni että lapsi nukkuu rauhallisesti ja on leikkinyt koko illan isänsä kanssa.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Olen yrittänyt keksiä keinoja hallita ajankäyttöä, laatia listoja, muistilappuja, kontrolloida tehtäviä töitä ja hoidettavia asioita, järjestää arkeani. Mutta se kestää vain vähän aikaa ja taas lipsutaan kaaokseen ja kiireeseen. Kroonisesta aamukiireestä en pääse varmaan koskaan eroon, kauhulla odotan miten selviämme kun lapsi menee kouluun.

Mihin aika livistää, miksi tuntuu että ikinä ei ole aikaa tehdä sitä mitä pitäisi tai mitä haluaisi. En ole mikään supertehokas, tarvitsen myös aikaa vain oleskeluun ja ajatteluun.

Olen aina ollut vakuuttunut, että jos jotain todella haluaa, löytää myös aikaa sen toteuttamiseen. Ongelma onkin ehkä tietää mitä todella haluaa...