Katja haastoi kirjoittamaan tärkeästä aiheesta ja erityisesti siitä, kumpi on rasistisempi maa, Suomi vai Italia. Asiasta on jo kirjoitettu monenlaisia viisaita ja osuvia ajatuksia muiden haastettujen taholta. Hieman jälkijunassa koitan purkaa viime päivien ajatuslankojani aiheesta, joka on pyörinyt päässäni ja vaivannut aivonystyröitäni, muttei ole tahtonut löytyä aikaa naputella ajatuksia ulos. Olen ollut tavallista enemmän töissä tällä viikolla ja poika on jättänyt parina päivänä väliin strategiset päiväunet...<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Kysymys on tietenkin lähtökohtaisestikin sellainen, ettei siihen lopullista vastausta varmastikaan löydy, rasismia kun on niin monella tasolla eikä sitä oikein voi mitata. Tein galluppia kotona ja kysyin mieheltä kumpi on hänen mielestään rasistisempi maa, vastauksena oli Suomi. Itse en osaa suoraa vastausta antaa, näen asioissa aina liian monia puolia.

Uskon että rasismi on valitettavasti sisäänrakennettu erityisesti länsimaiseen yhteiskuntaan, sitä on joka maassa ja jokaisessa ihmisessä. Rasismi on monitasoinen rakennelma, joka heijastuu sekä mitättömiltä tuntuvissa jokapäiväisen kanssakäymisen muodoissa ja tiedostamattomissa ajattelurakenteissa, että väkivaltaisina reaktioina. Kyse on tietenkin hyvin eritasoisista asioita, mutta pohjimmiltaan on kyse tiedostamattomista ennakkoluuluista ja arvottamisesta.

Rasismilla on yhtäläisyyksiä kaikenlaisiin yleistyksiin, joita olen aina vierastanut. Tiettyihin ryhmiin lyödään leima, joka määrittää kaikkia sen jäseniä. Maailmassa on varmasti enemmäin poikkeustapauksia kuin sääntöjen mukaan toimivia. Rasismi on myös sukupuolisidonnaista, naisiin se kohdistuu eri tavalla kuin miehiin. Valkoinen mies on yhteiskuntamme normi. Ja samoin kuin lapsista kasvaa yhteiskunnassamme väistämättä tyttöjä ja poikia, ovat rasistiset ajatusrakennelmat jotain sellaista piilevää jota on vaikea kokonaan välttää.

 

Suomessa valtaväestö määrittyy selkeämmin yhtenäiseksi ja ulkomaalainen erottuu helpommin. Rasismi on usein piilevää, rasisteja ovat näkyvästi ääriryhmät ja juopuneet keski-ikäiset miehet. Täytyy kyllä myös todeta että olen suurimman osan aikuisikääni asunut Italiassa, joten kosketus suomalaiseen arkielämään on jäänyt viime aikoina vähemmälle.

Italiassa olen tavannut myös hyvin koulutetuissa nuorehkoissa henkilöissä voimakkaita rasistisia mielipiteitä, jotka ilmaistaan häpeilemättä. Italiassa ulkomaalaisiin kohdistuu usein yleisellä tasolla pelkoa rikollisuuteen liittyen ja nykyisen kriisin vuoksi työpaikkojen suhteen. Toisaalta ulkomaalaisia on jo niin paljon ja niin korvaamattomissa töissä vaikkapa vanhusten hoitajina, että kukapa voisi kokonaan vastustaa maahanmuuttajia.

 

Italia on iso maa, jossa on paljon monenlaista poppoota ja rasismia esiintyy jo maan omien rajojen sisällä etelän ja pohjoisen välillä. Voisikin ajatella, että maahanmuuttajan on helpompi sopeutua tälläiseen sekasoppaan kuin paljon pienempipopulaiseen ja yhtenäisempään väestöön kuten Suomessa. Suomessa lainsäädännön ja virallisen politiikan tasolla pyritään ehkä enemmän suvaitsevaisuuten ja ei-rasistisuuteen, ainakin noin suurinpiirtein, kun taas italiassa tuntuvat lainsäädäntö ja politiikka yhä enemmän vaikeuttavan ulkomaalaisten elämää. Ja mitä muuta voidaan olettaa maasta, jonka pääministeri kommentoi toisen maan presidentin ihonväriä.

 

Olen työskennellyt viime ajat aivan kunnan maahanmuuttotoimiston vieressä. Italialainen byrokratia ja asioiden monimutkaisuus korostuvat entisestään kun on kyse maahanmuuttajien asioista. En voi kuvitella että Suomessa vaaditaan sellaista paperia kuin certificato di idoneità alloggiativa oleskeluluvan saamiseksi. Jokainen kunta voi vielä itse päättää miten käytännössä toimitaan paperin saamiseksi ja yksittäinen virkamies (tai tässä tapauksessa nainen) voi hankaloittaa monen ihmisen elämää. Pohjimmiltaan haiskahtaa rasismilta.

Osa-aikaisesti ja alipalkattuna kunnan maahanmuuttotoimistossa työskentelevä albanialainen kollegani ja ystäväni manaili tässä juuri hallituksen kaavailemia lakimuutoksia, joiden pitäisi paperilla lisätä turvallisuutta, mutta jotka käytännössä hankaloittavat monin verroin ulkomaalaisten jo ennestään mutkikasta elämää, maahanmuuttajien jotka enimmäkseen työskentelevät, opiskelevat, kasvattavat lapsiaan ja yrittävät elää normaalia elämää vieraassa maassa. Osa-aikatyönsä lisäksi kollegani viimeistelee väistöskirjatutkimustaan yliopistolla ja mietiskeli vakavissaan muuttoa johonkin muuhun maahan, jossa maksetaan parempaa palkkaa mielenkiintoisemmasta työstä. Mutta koska on joutunut kamppailemaan oleskeluluvan saamiseksi, ei hevillä tee mieli aloittaa alussa uudessa maassa ja riskeerata kaikkea.

 

Ajatusteni langat alkavat jo sotkeentua toisiinsa, aiheesta voisi kirjoittaa loputtomiin. Minulla on jonkinlainen lapsellinen usko, että pienistä asioista voi tulla suuria, pisarakin tekee virran muiden mukana. Jos siis piilevän rasismin pystyy tunnistamaan itsessään ja muissa ja taistelee pinttyneitä käsityksiä, yleistyksiä ja käytäntöjä vastaan, opettaa lapsia katsomaan maailmaa ilman liikoja ennakkoluuloja, pienet suvaitsevuuden pisarat lähtevät kasvamaan ja leviävät. Toivoa paremmasta maailmasta on aina puolustettava...