Nyt on taas tultu vuodenaikaan, jolloin säätila tuntuu olevan hyvin suhteellinen ja vaihteleva käsite. Kaupungilla kulkiessä näkee sekä toppatakkeja että sandaaleja, usein turistien ja paikallisten käsitykset säätilan mukaisesta pukeutumisesta menevät hyvinkin ristiin. Ollaan välitilassa, enää ei ole kesä, mutta ei talvikaan. Aamulla varhain saattaa olla kovinkin koleaa, mutta keskipäivällä aurinko voi porottaa kuumastikin ja illalla taas auringon laskiessa lämpötilakin laskee roimasti. Auringossa paahtuu, varjossa paleltaa, sisällä on viileää ja ulkona mitä sattuu. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Kun olen istunut useita tunteja vanhan kivitalon uumenissa tietokoneen äärellä talon varjoisalla puolella, kaipaan hanskoja ja jotain kuumaa. Keskuslämmitystä saa odotella vielä marraskuuhun, kotiin onneksi saimme juuri puukuorman ja voimme nauttia kamiinan lämmöstä. Haaveilen saunasta, joka ehkä joskus vielä saadaan sekin rakennettua autotallin nurkkaan.

Kävellessäni ruokatauolla Piazza del Campolla auringon paisteessa katselen kaihoten turisteja, jotka nauttivat auringosta sandaaleissa ja hiattomissa. Heillä tuntuu olevan vielä kesä, kun taas minä olen siirtynyt syksyyn eikä ole yhtään liian kuuma pitkähihaisessa, neuletakissa ja samettijakussa. Säätila on siis subjektiivinen asia sekin, kuten niin monet muutkin mitattavilta totuuksilta näyttävät käsitteet.