Alkuaikoina Italiassa asuessani minua joskus ärsytti, kun kuulin kommentteja tyyliin: "Meidän tomaatit ovat kyllä erityisen hyviä ja vihannekset maukkaita"; tai "kasvaakos Suomessa ollenkaan basilikaa?" Tai jotain muuta saman tyylistä. Viime aikoina olen huomannut tekeväni melkein samanlaisia kommentteja. Syödessämme suoraan viljelijältä ostettua valtavan kokoista ja omituisen muotoista tomaattia, en voinut muuta kuin todeta kuinka maukas ja hyvän makuinen se oli.

Tomaatti oli saanut kypsyä auringon alla viljelijän pellolla, kunnes se poimittiin ja myytiin samana päivänä tien varren kojusta ja syötiin. Kaikki tomaatit eivät Italiassakaan ole yhtä herkullisia. Suuren supermarketin tomaatit ovat helposti kaikki saman makuisia ja vähän mauttomia. Tyrmistyksekseni huomasin kerran pisteleväni pussiin hollantilaisia tomaatteja, jotka samantien laitoin takaisin. Kotimaista sen olla pitää, oltiin sitten missä kotimaassa tahansa!

Sienan kokoisessa pienessä kaupungissa maaseutu on aina lähellä ja monessa kaupunkilaisessa piilee viljelijän kipinä. Kaupunginmuurin ulkopuolella on heti viljelypalstoja ja pienetkin pläntit on hyödynnetty. Niissä kasvaa jokunen tomaatti, kaalia, kurpitsaa, salaattia tai mitä milloinkin.

Vaikka ei ole omaa pihaa tai viljelypalstaa, usein löytyy joku tuttu tai tutun tuttu, jolta riittää satoa jaettavaksi. "Haluatteko vähän fave-papuja, kuin meillä on niin paljon, saimme sisaren pojan anopilta" tai "ottakaa muutama pomo-hedelmä, saimme niitä laatikollisen", saattaa anoppi sanoa, vuodenajasta riippuen. En tiedä onko se vain campon viehätystä, mutta ei-kaupastaostetut vihannekset tuntuvat aina maistuvan paremmilta.

Tänä vuonna päätin vihdoin hyödyntää minikokoista kasvimaatamme tomaatin kasvatukseen, mielessäni ihanan maukkaat auringossa kypsyneet tomaatit, joita olen kadehtien katsellut naapurin pihalla. Kaksi pientä ja heiveröistä taimentani tuottivat ihme ja kyllä muutaman tomaatinalun, vaikka puutarhurin taitoni ovat olemattomat ja vettäkin ovat saanet milloin on satuttu muistamaan.

Pikkutomaatteja oli kolme, kunnes poikani repi ne yksitellen pois. Ensin yhden hieman punertavan, joka kuitenkin maistui ihanan makealta, kun nautin sen itsekkäästi yksin. Sitten saivat kyytiä myös kaksi jäljellä olevaa, toinen pieni ja viereä, toinen melkein kypsä. Sen kypsemmän jaoin miehen kanssa. Ilkivallan tehnyt poika jätettiin ilman oman maan tomaatteja. Nyt olen huomannut että minikokoiseksi jäänyt tomaatinvarteni on tuottamassa paria uutta tomaattia. Saapa nähdä ehtivätkö ne kypsyä rauhassa makoisiksi ennen sadonkorjaajaa!