Valkoisen ruudun lumo, kirjoittamisen himo. Tässä se vihdoin on, oma pieni blogini. Jotta voisin keriä ajatuksen pätkiäni ja jättää niistä jäljen, piirtää pientä ääriviivaa elämälleni. En vielä tiedä mitä kaikkea blogini tulee sisältämään, minkälaisista asioista loppujen lopuksi haluan siihen kirjoittaa, kenelle niitä jakaa. Kirjoittelen usein ajatuksissani, kävellessä, autoa ajaessa, bussissa istuessa, ruokaa laittaessa. Harvoin löydän hetken istua rauhassa ja antaa ajatuksille muoto, mutta tällä kertaa aion yrittää, blogin muodossa.

Haluan kirjoittaa suomeksi, omalla äidinkielelläni, ylläpitääkseni sen käyttöä kirjoittamalla. Arkeni kun sujuu suurimmaksi osaksi italiaksi, josta on tullut toinen kieleni, osa identiteettiäni, ja joka pyrkii usein valtaamaan ajatuksenikin. Monista asioita tuntuu melkein helpommalta kirjoittaa italiaksi, italialaiset ilmaukset tunkevat suomen kieleeni. Nyt kuitenkin suomen kielen käyttö on entistä tärkeämpää, olen ottanut tehtäväkseni välittää äidin kieleni pojalleni, joka on aloittamassa puhumisen opettelua.