Kesä näyttää vihdoin saapuneen, vaikka tekeekin jatkuvasti temppujaan ja ropsauttaa niskaan vettä harva se päivä ja täysin yllättäen. Kesä on saapunut myös turistilaumojen mukana, jotka täyttävät kaupungin kadut, parveilevat piazzoilla ja tähyilevät keskellä kapeita katuja. Kun itse kiiruhtaa töihin täyttä häkää ja yrittää puikkelehtia suurena joukkona liikkuvien japanilaisten ohi, väistellä aurinkorasvalta tuoksuvia saksalaisia teinityttöjä, jotka näyttävät pukeutuneen enemmänkin rannalle kuin kaupunkivisiitille ja olla törmäämättä kadunkulmaan pysähtyneisiin suurikokoisiin amerikkalaisrouviin, turistien paljous ärsyttää.

Mutta toisaalta on hienoa asua kaupungissa, jota tuhannet muut haluavat tulla katsomaan ympäri maailmaa. Aina ei muista tarpeeksi arvostaa kaupungin tarjoamia aarteita ja maaseuden kauneutta, on vaikea nähdä kotikaupunkiaan turistien silmin. Joskus on kuitenkin mukava olla turistina kotonaan, pysähtyä pikaisesti loman tunnelmaan, nauttia jäätelöä Piazza del Campolla istuen tai pistäytyä viileään kirkkoon.

Nyt olen kuitenkin lähdössä itse pienelle lomalle, kotoiseen Suomeen. Minun lomani ihanuus koostuu arkisista asioista, jotka kuitenkin kaukaa katsoen ja harvoin koettuna saavuttavat eksoottisen sävyn. Ruisleipää aamukahvin kanssa, supermarketissa kiertelyä ja kaikkien suomalaisten herkkujen ja karkkihyllyjen ihastelua, vanhassa tutussa kotikaupungissa kävelyä ja ihmisiä, jotka puhuvat suomea ympärillä, metsän huminaa ja järven liplatusta mökillä, saunan tuoksua ja kesäillan mystistä hämyä tyynen järven rannalla.

Aina on kaukana jostain, jota voi kaivata ja joka tuntuu taas aina uudelta ja ihanalta. Koti on siellä missä olen ja kuitenkin kaukana. Nostalgian ihana kipeys!